Minun kepparihistoria - Luukku 14


En oikeasti tiedä ketä tämä kiinnostaa mutta lyhyesti ole kepparihistoriastani kertonut nyt kerron vuosilukujen kera kunnolla.
 
Vuodesta 2012 - 2013 se alkoi. Vunna 2012 oli ensimmäisen luokan keväällä ja muistaakseni juuri silloin järjestettiin koulullamme kepparikerho, jossa apuna olivat nykyiset harrastajat. Siitä minua on alkanut vain kiehtoa ja olen halunnut ruveta tekemään keppareita.

2013 kesällä sitten minulla oli 3 kepparia ja vein ne vaatekomerosta leikkimökkiin. Tallin nimeksi tuli Millan kepparitalli. Siellä ne olivat omilla paikoillaan seinää vasten ja ratsastin sinä kesänä muutaman kerran sankoista tehtyjä esteitä.

2014 oli se se kesä kun en paljon ratsastanut en tiedä mihin aikani kulutin, mutta johonkin.

2015 alkuvuodesta ratsastin muutaman luokkakaverini kanssa. Se ei ollut sitten kovin kivaa kun pikkuhiljaa minua alettiin kiusata. Tein instagram kepparikäyttäjän että löytäisin harrastajia. Silloin talli sai tämän nimen.

 Kesäkuussa järjestin ensimmäiset kisat joihin melkein kukaan ei tullut. En silloin vielä paljon ymmärtänyt niiden järjestämisestä, joten sekin oli ehkä syy. Loppukesästä menin jo pariin muihin kunnon kisoihin ja aloin löytää harrastajia joiden kanssa ratsastaa.

2016 Tilanne vain parani ja aloin kehittyä ja kepparit kiinnostivat. Keväällä kävin SM-kisoissa katsomassa ja näin mitä se oikeasti oli. Kesä hurahti nopeaa kisoja ja leiri.

Nyt: Olen saanut liioittelematta 10 jopa ylikin uusia hyviä ystäviä tämänrastuksen kautta treenaan team bright nightin porukassa ja ratsastan välillä ulkona sekä pidän tunteja. Tämä on ihana harrastus.

JOULUARVONNAN VOITTAJA:
Voittaja on Kht Chiaro Onnea! Joululoimen teen osittan tilauksena joten ota heti diressä yhteyttä minuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti