perjantai 28. huhtikuuta 2017

Fionan varusteet


Hei! Tällä kertaa katsotaan mitä varusteita Fionalta löytyy. Olemme nyt Fionan kanssa matkalla Vantaalle keppihevosten SM-kilpailuihin. Tänään ohjelmassa on kadunvaltaus.


Tarhasetti. Päitset ja loimi. Päitset on tikattu ja loimi on kicvaa meri teemaista fleeceä.



Päitset pehmusteilla ja tikkauksilla ja riimunaru.


Turparemmittömät suitset. kaikki osat on tikattu.


Kanget. Näkyvät myös SM-kisoissa. 


Ohuempi sadeloimi.


Paksumpi sadeloimi fleecevuorella.

Näiden lisäksi Fionalta löytyy parit pyörrepunotut ohjat. Fiona saa myös enkut ja rintaremmin ja martingaalit jossain vaiheessa. Onnea kaikille SM-kisoihin päässeille. Tulkaa moikkaamaan. Paidassa lukee Milla Kht Pikkutalli, team bright night, Kainuu. Fiona on mulla mukana.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kuulumisia!

Lyhyet kuulumiset tähän väliin. Eli olen samalla stressaantunut, jännittynyt ja niin innoissani. Ensi viikolla 4 päivää koulua ja sitten 24.4 maanantaina luokkaretkelle. Sieltä palaan myöhään torstaina ja perjantai aamuna lähdemme Kajaanista junalla kohti Vantaata ja SM-kisoja. Huh pitää pakata viikon tavarat kerralla ja jännittää. Kisaan VaB luokassa siis.

Vielä ois parit sisätreenit jäljellä, mutta tuntuu etten osaa. Fionalla pääsin sinne siis ja matkalla teen tänne bogiin Fionan varuste-esittelyn.

En tiedä kuvaisinko matkalta ihan MyDay matskua niin kuin viimevuonna vai vaan instastoryyn jotain pientä? Kertokaa. MyDay tulisi tubeen.

Olen ihan sekaisin. Eipä muuta ja kiitos <3 jos luit ja hyvää pääsiäistä!

lauantai 28. tammikuuta 2017

Tammikuun ilot ja surut

Uusi vuosi pyörähti käyntiin ja nyt eletään tammikuun viimeisiä päiviä. Tammikuu oli osaltaan iloinen mutta koin myös suuren menetyksen, joka vaikuttaa elämääni tietyllä tavalla paljon. Kepparijuttuja se ei kuitenkaan hidasta muuten kuin valokuvia en pystynyt yli viikkoon ottamaan. Aurinkoisia päiviä on ollu ja silleen. Olen yhden tunnin pitänyt ja käynyt tiimin treeneissä viikonloppuisin. SM-kisa suunnitelmat alkaa pikkuhiljaa olla valmiit ja ilmoittaudun varmaan pian.

SM-kisojen avoimeen luokkaa olen ajattelut yrittää päästä. Heppana Valo. Uskon, että siihen luokkaan en pääse. VaB koululuokkaan myös yritän ja siihen minulle on tulossa uusi heppa. Ilmoittaudun omalta osaltani vasta joskus ilmoittautumisien viimeisinä päivinä. Treenaamaan pääsen tiimin kanssa salissa. Lähdössä Vantaalle olen joka tapauksessa, vaikka en kisaamaan pääsisi.

Mitä suunnitelmia teillä on SM-kisoihin?

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

SM-kisat 2017 minun suunnitelmia - Luukku 21

Kepparit valtaavat Helsingin tapahtuva 2016 ennen SM-kisoja

 Juu eli kuvat on viime SM-kisoista ja kepparit valtaavat Helsingin tapahtumasta, jossa olin katsomassa tätä touhua.

Aiheeseen. 2017 SM-kisat ovat Tikkurilassa Vantalla. Menossa olen jos esim. jalat eivät katkea. Jotenkin olen aihetta pohtinut. Mitä luokkia yms. Kisapäivä on lauantai, joten täältä Kainuusta on jo perjantaina päivällä lähdettävä matkaan.

Olen ajatellut osallistua 40-50cm kaikille avoimeen luokkaan. Jos arpaonni suosii myös pääsen. Siihen heppa on vähän auki. Valo olisi hyvä, mutta en osaa sanoa.
Kepparit valtaavat Helsingin  2016 harrastajat tuomiokirkolla

Sitten VaB koululuokka voisi olla minulle hyvä ja siihen varmaan ilmoittaudun myös ja pääsen jos arpaonni suosii. Nykyisistä hepoistani Pai olisi siihen hyvä, mutta uusi heppa SM-kisoihin olisi hakusessa. Tammikuussa sellaisen hankin jos vain onnistuu.

Jos en pääse kumpaankaan luokkaan niin tietysti olen kannustamaan muita Sotkamolaisia lähdössä! Mukaan lähtee äitini tueksi tietenkin. Toivottavasti tulee hieno ja ikimuistoinen tapahtuma.

Oletko sinä tulossa?


tiistai 13. joulukuuta 2016

Minun kepparihistoria - Luukku 14


En oikeasti tiedä ketä tämä kiinnostaa mutta lyhyesti ole kepparihistoriastani kertonut nyt kerron vuosilukujen kera kunnolla.
 
Vuodesta 2012 - 2013 se alkoi. Vunna 2012 oli ensimmäisen luokan keväällä ja muistaakseni juuri silloin järjestettiin koulullamme kepparikerho, jossa apuna olivat nykyiset harrastajat. Siitä minua on alkanut vain kiehtoa ja olen halunnut ruveta tekemään keppareita.

2013 kesällä sitten minulla oli 3 kepparia ja vein ne vaatekomerosta leikkimökkiin. Tallin nimeksi tuli Millan kepparitalli. Siellä ne olivat omilla paikoillaan seinää vasten ja ratsastin sinä kesänä muutaman kerran sankoista tehtyjä esteitä.

2014 oli se se kesä kun en paljon ratsastanut en tiedä mihin aikani kulutin, mutta johonkin.

2015 alkuvuodesta ratsastin muutaman luokkakaverini kanssa. Se ei ollut sitten kovin kivaa kun pikkuhiljaa minua alettiin kiusata. Tein instagram kepparikäyttäjän että löytäisin harrastajia. Silloin talli sai tämän nimen.

 Kesäkuussa järjestin ensimmäiset kisat joihin melkein kukaan ei tullut. En silloin vielä paljon ymmärtänyt niiden järjestämisestä, joten sekin oli ehkä syy. Loppukesästä menin jo pariin muihin kunnon kisoihin ja aloin löytää harrastajia joiden kanssa ratsastaa.

2016 Tilanne vain parani ja aloin kehittyä ja kepparit kiinnostivat. Keväällä kävin SM-kisoissa katsomassa ja näin mitä se oikeasti oli. Kesä hurahti nopeaa kisoja ja leiri.

Nyt: Olen saanut liioittelematta 10 jopa ylikin uusia hyviä ystäviä tämänrastuksen kautta treenaan team bright nightin porukassa ja ratsastan välillä ulkona sekä pidän tunteja. Tämä on ihana harrastus.

JOULUARVONNAN VOITTAJA:
Voittaja on Kht Chiaro Onnea! Joululoimen teen osittan tilauksena joten ota heti diressä yhteyttä minuun.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Valokuvaus - Luukku 4

Some-joulukalenteri luukun 4 aika! Luukkuja tulee siis Instaan, Blogiin ja YouTubeen.

Aiheenamme kuitenkin valokuvaus. Valokuvauksesta keppariharrastuksen ohella on muodostunut minulle ns. toinen harrastus. Kuvaan Canon 1200D kameralla. Suosittelen kyseistä kameraa kaikille joita suinkin valokuvaaminen kiehtoo.




Talvisin valokuvaaminen tuottaa haastetta, kun tulet koulusta on hämärää ja kun viikonloppuna koittaa kuvauspäivä ei välttämättä sää ole hyvä. Siksi itse otan paljon kuvia kerralla, että mateeriaalia sitten riittää. Se myös vinkkinä kaikille joilla on alkuvaikeuksia kuvaamisen suhteen.

Sitten minun valokuvaus historiaan. Pienenä jo minua kiinnosti halusin ottaa kuvia kaikesta ja ostin omilla rahoillani 5-vuotiaana pienen pinkin dikikameran. Silläpä sitten otin reissukuvia ja kaikkea muuta monia vuosia. Kun olin 11-vuotias alkoivat paremmat kamerat kiinnostaa ostin yhdessä äidin kanssa alkeellisen samsungin järjestelmäkameran. kamera on pääasiassa tarkoitettu videoiden kuvaamiseen, mutta sai silla kuviakin otettua. Sitten eipä kauan mennyt kun 2016 syksyllä alkoi kunnon kamerat kiehtoa ja päätöksen tein. olen edelleen nykyisestä kamerasta äidille velkaa mutta maksan sen pikkuhiljaa pois.

Ja nyt sitten vielä yks juttu. kaikille, jotka liittyvät tämän 4.12.16 päivän aikana blogin lukijoiksi on luvassa osallistumismahdollisuus Kht Pikkutallin jouluarvontaan, jossa arvon joululoimen. tee näin:

1. Liity blogin lukijaksi (kannattaa avata internet versio)
2. Instagram diressä  kerro kiinnostaako sinua oikeasti lukea blogiani vai haluatko vain päästä arvontaan. Rehellisyyttä!
3. kerron sinulle, että olet arvonassa mukana ja arvonnan tulokset tulevat blogiin 14.12 postauksen yhteydessä jolloin otan myös voittajaan yhteyttä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kysymyksien parissa




 

 



Tällä kertaa olemme kysymyksien parissa. Pyysin teitä littamaan instagramissa kysymyksiä ja niitähän tulikin paljon. osaan vastasin heti ja osaan vastaan nyt. Lisää saa kysellä kommenteissa.









1. Mikä on sun lempi keppari sun omista hepoista?
Kaikki ovat minulle yhtä tärkeitä en voi sanoa parasta.
 
 2.  Kenellä olet hypännyt este-enkkasi?
Muistelisin, että Ellulla
 
3. Paras keppikoni muisto?
Ihana ja ikimuistoinen PS-leiri 2016 ja koko 2016 kesä!
 
4. Parhaat kisat joissa olet ollut? (SM-kisoja ei lasketa)
DuPo Summer eventing kenttäkilpailut.
 
5. Kolme unelma heppaa muilta harrastajilta?
Sailan hevonen ilmeisesti nimeltään Rim en osaa muuta sanoa
 
6. Keneltä haluaisit tilarin nyt?
Tidiulta tai Sailalta.
 
7. Minkä ikäinen olet?
Hei pliis ei enää näitä mun ikä kyllä lukee joka somessa mut olen 04/12
 
8. Kauan olet harrastanut keppareita?
sekin lukee monessa paikassa, mutta siis vuodesta 2013 alkaen sitä voi sanoa harrastamiseksi.
 
9. Montako kepparia sulla on?
Senkin tiedon löydätte kyllä kuhan jaksatte etsiä, mutta siis 11 ja puoli.
 
10. Montako eri rotua sulla on?
Ööh... issikoita, suokkeja, tanskalaisia puoliverisiä ja en jaksa laskea.
 
11. Montako kepparia oot tehny ite?
ainakin 40 jos ihan kaikki lasketaan.
 
12. Ootko koskaan hakinnu lopettavas keppareita?
Yhen kerran, koska minua kiusattiin, mutta pääsin siitä yli.
 
13. Jos sinun pitäisi myydä kaikki hevosesi paisi saisit pitää itselläsi kolme hevosta niin mitkä ne hevoset olisivat?
Varmaan Hile, Ellu ja eka heppani Kuiske
 
14. kumpaa tykkäät mennä enemmän koulua vai esteitä?
Tykkään molemmista yhtä paljon.